Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietolähteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tietolähteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ennakkotehtävä sosiaalisen median kurssille



Googlen RSS-lukija sulkeutuu 1.6.2013 Se on ainakin omasta mielestäni ikävää ja pistää ajattelemaan jälleen kerran erilaisten "ilmaisten" työkalujen käytön järkevyyttä. Tosin myös maksulliset palvelut voivat lopettaa.



Ennakkotehtävä


1) Etsi itsellesi uusi tapa seurata blogeja ja muita RSS-syötteitä. Vaihtoehtoisia palveluita löydät googlaamalla. Lisäksi useissa eri blogeissa on viimeaikoina esitelty muita palveluita. Erilaisia tapoja seurata RSS-syötteitä on satoja.

2) Jos käytät aktiivisesti Googlen RSS-lukijaa siirrä siinä olevat tilaukset uuteen lukijaasi. Ohjeet syötteiden siirtämiseen. Jos seuraat vain muutamia blogeja, saattaa ko. siirto helpompi tehdä käsin.

3) Seuraa kanssaopiskelijoidesi blogeja uudella lukijallasi jatkossakin. Opettajan blogissa oikealla olevan "Matkailun sähköinen liiketoiminta 2013 opiskelijoiden blogit" kimpun toiminta nimittäin loppuu myös kesäkuun alussa.

4) Etsi 2-5 uutta sosiaalista mediaa käsittelevää blogia seurantaan ja tilaa näiden blogien syötteet

5) Kirjoita uudesta tavastasi seurata RSS-syötteitä ja/tai löytämistäsi vaihtoehdoista uudeksi RSS-lukijaksesi blogikirjoitus opiskelublogiisi ennen 21.5.2013





keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Internet-markkinoinnin ja sähköisen liiketoiminnan tietolähteitä

http://matkailumarkkinointi.blogspot.com
www.seomoz.org
www.problogger.net
www.experiencebusiness.fi
www.newmediatrendwatch.com
www.phocuswright.com
www.liiketoiminta.info
www.hubspot.com
www.mashable.com
www.nettibisnes.info/linkit
www.delicious.com/liiketoiminta

Lisää oma ehdotuksesi tämän artikkelin kommentteihin. Jatkossa saa mielellään käydä lisäämässä lisää.